Skip to main content

TEFLON BROTHERS
HARRI HAUTANIEMI
– VENKULIT – IRA

TEFLON BROTHERS
HARRI HAUTANIEMI
– VENKULIT – IRA

24.5.2025 klo 17–0.30
Ulvilan Automaatio Areena

Runvila Rock

// Esiintyjät

Olemme valinneet vuodeksi 2025 vauhdikkaat ja moneen menoon sopivat upeat artistit ja bändit!  Lavan valloittaa seuraavat huikeat esiintyjät:

IRA

Ira on suomalainen laulaja/lauluntekijä. Hän on tuttu myös The Voice Of Finlandin finaalista (2021). Iran soittolistalta löytyy mm.  Spotifyssakin yli miljoona kuuntelua saaneet. ”Mitä sä odotat” ja ”Totuta”. Tutustu Iraan paremmin esimerkiksi täällä!

VENKULIT

Venkulit on modernia ja energistä suomirockia metallisella otteella esittävä yhtye, joka perustettiin Porissa vuonna 2021. Yhtyeen kaikki viisi jäsentä ovat toisilleen entuudestaan tuttuja erilaisten metalli- sekä bilebändien kokoonpanoista. Tämä näkyy ja kuuluu bändin tiukassa yhteissoitossa sekä ammattimaisessa, mukaansatempaavassa live-esiintymisessä. Venkulit valloitti kansaa myös Runvila 2024 -tapahtumassa, josta keikka nähtävillä heidän Youtube-tilillään.

HARRI HAUTANIEMI

Ulvilalainen artisti, joka valittiin vuoden 2024 tangokuninkaaksi Seinäjoen tangomarkkinoilla. Kannattaa ottaa seurantaan hänen Youtube -tilinsä ja hämmästellä kuinka laajalle tämä upea ääni taipuukaan!

TEFLON BROTHERS

Teflon Brothers Eli tuttavallisemmin ”Teflonit” on Helsingistä alunperin kotoisin oleva kolmen hengen joukko, jonka koostaa suomalaiset eturivin muusikot: Pyhimys, Heikki Kuula ja Voli. Yhtye on julkaissut lukemattoman määrän hitteja ja plokannut useampia platinalevyjä. Yhtye osallistui vuonna 2021 euroviisukarsintoihin Pandoran kanssa kappaleella I Love you, jossa sijoittui toiseksi. Kurkkaahan myös tämän mainion kokoonpanon Youtube-tili!

// Aikataulu

Runvila Rock järjestetään la 24.5.2025. Portit ovat avoinna kyseisenä päivänä klo 17–00.30. Tarkemmat aikataulutiedot paljastetaan lähempänä tapahtumaa.

// Mitä liput maksavat?

Liput ovat 39 €/lippu.

// Mistä lippuja ostetaan?

Lippukauppa on auki täällä.
Valmiit yrityspakettiliput löydät täältä. Sinua auttaa myös: Marko Leppänen, puh. 040 754 4808, marko.leppanen@yrittajat.fi.

// Millä tavoin voi maksaa?

Verkkopankkimaksuna, korttimaksuna (VISA ja Mastercard), mobilepay ja Apple Pay sekä Smartum, ePassi ja Eazybreak.

// Minkäikäisille tämä on suunnattu?

Kaikille musiikin ystäville. Tapahtuma on ikärajaton.

// Saako paikan päältä juotavaa ja syötävää?

Kyllä. Paikan päältä saa ostaa monipuolisesti ruokaa sekä juomaa.

Alkoholituotteita saa ostettua anniskelualueelta, joka on K-18. Alueelle ei saa tuoda omia juomia. Muita virvoitusjuomia saa ostettua koko alueelta. Vesipisteellä saa täydentää omaa pulloaan.

// Saako alueelta poistua välillä?

Alueelta saa poistua, mutta takaisin tullessa pitää ostaa uusi lippu, mikäli niitä on saatavilla.

// Saako Runvila Rockiin osallistua vaikkei osallistuisi päivän juoksukilpailuun?

Ehdottomasti! Runvila on kaksi tapahtumaa saman otsikon alla. Molempiin ostetaan oma lippu, eikä kumpikaan poissulje toisiaan. Kaikkein Runvilalaisimmat tietysti osallistuvat molempiin tapahtumiin.

// Mitä alueelle ei saa tuoda?

• Avaamattomia tai avattuja juomapulloja tai tölkkejä
• Järjestelmäkameraa, videokameraa tai selfiekeppejä
• Retkituoleja
• Lemmikeitä
• Sateenvarjoa
• Aseita, räjähteitä, ilotulitteita tai laserosoittimia
HUOM! Varauduthan turvatarkastukseen portilla.

// Mitä alueelle saa tuoda?

• Tyhjän muovisen juomapullon (max. 0,5 l)
• Pienen käsidesin
• Aurinkorasvaa
• Viltin tai muun pehmeän istuinalustan

// Paikan päältä löydät myös:

• ENSIAPUPISTEEN
• NARIKAN (kielletyille tuotteille pääosin)
• INFO-PISTEEN
• JUOMAVESIPISTEEN

Päivitämme lisätietoja tälle sivulle lähempänä tapahtumaa!